FinFanTeam ry:n hallituksen puheenjohtaja on vaihtunut. Nykyinen puheenjohtaja on Petri Hildèn. Lisäksi muutoksia on tapahtunut myös Facebookissa, kun FinFanTeam ry lopetti ryhmän FinFanTeam ry Suomi Volley ylläpitämisen. Ryhmän nimi myös muuttui tämän myötä....
KIPINÄ ON SYTTYNYT – ON ROIHUN AIKA – Roihun saa aikaan FIN FAN TEAM! Maajoukkueen kipinä on syttynyt ja on aika antaa liekin roihuta. Lentisäijistämme on polveutunut periksiantamattomat Veljekset. Veljesten tietä tähtiin ovat tukeneet ihmiset, joiden...
Lentopallon MM-kisat. Onnittelut Puolalle maailmanmestaruudesta. Kiitoksia Suomen miesten maajoukkueelle hienoista esityksistä kisoissa. Sytytitte paikalla olleet fanit kuin myös kotonakin otteluita seuranneen yleisön. Yllätitte meidät positiivisesti. Tästä on hyvä...
OHJEITA MM-2018 MATKUSTAVILLE KISATURISTEILLE Tässä on joulukuussa -17 koostettu vinkkilista niille, jotka ovat itse suunnittelemassa kisamatkaa miesten MM-kisoihin. Jatkopelien pelipaikat riippuvat alkulohkon sijoituksista, ks. turnauskalenteri. Varna Varnaan voi...